"Tunnen tarinasi, poika, joten sinun ei kannata tuhlata aikaasi pötypuheisiin." (P. Auster)

Siwan kassahihna rikki. Todella huono uutinen. Petteri masentui. Hyvä ettei itseään hirteen vetänyt. Hänellä ei ollut enää ketään kelle kertoa tuskastaan. Äiti oli kuollut, vaimo lähtenyt käveleen. Lapsi perustanut oman pesän.
Petteri vei hihnan korjausehdotuksensa Siwaan, mutta siellä häntä ei otettu vakavasti. Se masensi häntä entistäkin enemmän. Psykiatri yritti rauhoitella häntä, että kaikki hyvin. Lentokoneet nousevat ilmaan edelleen ja ruoka maistuu.
- Älä siinä poraa, sanoi psykiatri. - Thaimaassa voit viettää perheen kanssa kolmiviikkoisen loman edelleen. Mutta Petteri itki, että hänellä ei ole perhettä enää ja joulut ovat kaikkein vaikeimpia. Koko elämänsä ajan hän oli sen aavistanut. Täytyi kai uskoa, ettei hän ollut vielä osoittanut nöyryyttä tarpeeksi, koska elämä tuon tuosta nousi pystyyn.
Petteri nousi ja epäröi, niin kuin hänen tehtävänsä epämiellyttävin osa olisi vielä kesken.
Se oli lähtenyt liikkeelle pienestä viattomasta lauseesta:
"Gina on mennyt Bourgesiin."
Ja Le Bouc oli kysynyt, viattomasti hänkin:
"Bussillako?"
Petterin ei olisi kannattanut valehdella. Hän tajusi sen samalla hetkellä kun avasi suunsa vastatakseen Fernand Le Boucille, ja vain ujouttaan ja mielenmaltin puutteesta hän ei vaihtanut sanoja, jotka tunkivat hänen huulilleen:

Alkuun